Espanjan asunnot

Suomalaiset rakastavat Espanjan aurinkoa ja hiekkarantoja. Ei siis ihme, että monet päättävät muuttaa Espanjaan viimeistään eläkkeelle jäätyään koko- tai osa-aikaisesti. Viime vuosina myös nuorempien ja perheiden osuus on kasvanut ja yhä useampi onkin töissä Espanjassa. Vastauksena trendiin Espanjaan perustettiin 1990-luvulla yksityinen Aurinkorannikon suomalainen koulu, joka tarjoaa perus- ja lukiotason opetusta sekä esiopetusta suomen kielellä. Lue kokonaan »

10.10.2011 | Julkaistu kategoriaan: Asuminen, Matkailu | Kommentointi suljettu

Matkailu

Kukapa meistä ei joskus kaipaisi irtiottoa arjesta ja rentoutumista aivan uusissa ympyröissä, poissa työ- ja arkikiireiden keskeltä. Vaikka ihmiset ovat matkustaneet aina, on vaurastuminen lisännyt tehtyjen matkojen määrää huimasti viime vuosina samalla kun esimerkiksi kaukomatkojen hinnat ovat laskeneet. Samaan aikaan myös muu liikkuminen on lisääntynyt, mikä näkyy muun muassa kasvaneena työ- ja opiskelumatkailuna. Harvalle riittävät enää kesäiset mökkireissut, vaan lisäksi kaivataan mielellään useampaa vuosittaista ulkomaanmatkaa. Lue kokonaan »

31.8.2011 | Julkaistu kategoriaan: Matkailu | Kommentointi suljettu

Thaimaa suomalaisille – Asunnot ja palvelut

Thaimaa on suosittu lomakohde suomalaisten keskuudessa. Thaimaasta löytyy paljon kaivattua lämpöä kotimaan painiessa räntäsateessa tai paukkupakkasissa.

Suosittuna lomakohteena Thaimaa on alkanut myös kiinnostamaan pysyvimpien asujien puolesta. Thaimaan vuokra- ja myyntiasunnot on helpompi käydä läpi suomalaisen kontaktin kanssa, varsinkin mikäli kieli ei ole ennestään tuttu.

Ammattimaiset vuokra-asunnon välittäjät ovat kysyttyjä thaimaassa, kotimaiseen kun on helpompi luottaa varsinkin ensivisiitillä.

Lisää tietoa thaimaasta Suomi-Thaimaa-Seuran sivustolla.